Syksyinen tervehdys Lohtajan koululta Kajaanista!

Syyslukukausi on alkanut jälleen kerran vauhdikkaasti ja syysloma lähestyy hurjaa vauhtia. Uutta tässä lukuvuodessa on englannin kieli, jota opiskelemme jo ekaluokalta alkaen.

Alkaneen syksyn aikana emme ole pitäneet pitkiä 45 minuutin mittaisia englannintunteja, vaan olemme oppineet kieltä pienissä tuokioissa muun opetuksen lomassa useana päivänä viikossa.
Mitä olemme oppineet tähän mennessä? Nyt osaamme tervehtiä, esittäytyä ja hyvästellä. Osaamme nimetä värejä ja lukuja. Olemme laskeneet matematiikan tunneilla yhteenlaskuja englanniksi ja liikkuneet lukusuoralla sekä suomeksi että englanniksi. Tuokioissa käytämme paljon pelejä, leikkejä ja lauluja. Tukena opetuksessa meillä on myös sähköinen materiaali. Aamuisin tervehdimme englannin kielellä ja toisessa luokassa käydään läpi päivän lukujärjestys sekä englanniksi että suomeksi. Myös muita työskentelyohjeita annetaan molemmilla kielillä. Voimme siis puhua kielirikasteisesta opetuksesta.

Pienet työtoverimme ovat uudesta oppiaineesta valtavan innoissaan. Kun taululla näkyy päiväjärjestyksessä englannin oppituokio, se saa hymyt huulille ja innostunutta pöhinää luokkaan. Kieli on lapsille tuttu jo eskarista ja opetustilanteissa he puhuvat rohkeasti englantia.

Lokakuun loppupuolella järjestämme täällä Lohtajalla ensimmäisen kokoontumisen toisten opettajien kanssa. Silloin  mietimme yhdessä mitä on syksyn aikana touhuiltu ja mitä ajatuksia syksyn kokemukset ovat herättäneet. Tällöin on myös hyvä tilaisuus jakaa ja saada hyväksi koettuja käytänteitä.

Tähän oheen liitämme linkkeineen jaksosuunnitelman, jonka avulla tuokioita voi lähteä toteuttamaan.

Have fun!

Hanna ja Sonja

Jaksosuunnitelma alkuopetuksen englantiin

(Elfi Turpeinen)

1               Tervehdykset ja hyvästelyt, itsensä esittely

Opittava sanasto ja fraasit:
Hello. Hi.
Good morning. Good afternoon.
Good bye. Bye-bye.
What’s your name?
My name is …

Aktiviteetteja:
-          Musiikki soi. Musiikin pysähtyessä oppilaat etsivät lähimmän parin ja tervehtivät/hyvästelevät JA/TAI kysyvät toisiltansa nimeä.
-          Guess who. Yksi oppilas asettuu luokan eteen selin toisiin oppilaisiin. Opettaja osoittaa jotakin oppilasta, joka sanoo Hi tai Hello. Edessä oleva oppilas kääntyy ja arvaa, kuka sanoi.
-          Hutchy Butchy. Oppilaat istuvat piirissä tuoleilla. Yksi menee ulos luokasta. Hänellä ei ole tuolia. Opettaja sanoo, kuka on Hutchy Butchy. Ulkona ollut oppilas tulee piirin keskelle ja kysyy. -What’s your name. Oppilaat vastaavat omalla nimellään: My name is… Kun Hutchy Butchy vastaa, kaikkien pitää vaihtaa paikkaa. Ilman tuolia jäänyt menee luokasta, ja peli alkaa alusta.




2                   Värit

Opittava sanasto ja fraasit:
Blue, red, yellow, green, black, white, purple, brown, orange, pink
I like red. I don’t like blue.

Aktiviteetteja:
-          Touch something red. Opettaja sanoo Touch somethingOppilaat kiertävät luokassa ja koskettavat eri värisiä asioita ja esineitä.
-          Take a picture. Oppilaat ottavat pädeillä oikeasti tai käsillään imitoiden leikisti kuvan jostain opettajan määräämästä väristä. – Take a picture/photo of something red.
-          King of colours. Väripeiliä. Oppilaat seisovat luokan/käytävän perällä. Opettaja/oppilas luokan toisessa päässä sanoo värin englanniksi: Red. Kaikki, joilla on päällään jotain punaista, saavat ottaa yhden askeleen. Voittaja on se, joka ensin koskettaa opettajaa/oppilasta.
-          Tower of Legos/Blocks. Jokaisella oppilaalla/parilla on sama määrä eri värisiä palikoita. Opettaja/oppilas on koonnut tornin ja luettelee, missä järjestyksessä eri väriset palikat ovat. Oppilaat kokoavat tornit samaan värijärjestykseen. Voidaan pelata myös pareittain.
-          Our favourite colour. Opettajalla on värit taululla/näytöllä. Kerätään luokan lempiväri. Oppilaat sanovat englanniksi vuorollaan, mistä väristä he pitävät, opettaja pitää kirjaa. Eniten tykkäyksiä kerännyt on päivän lempiväri, favourite colour. Voidaan myös kerätä luokan inhokkiväri.

Nettivinkkejä



3                   Numerot 1-10

Opittava sanasto ja fraasit:
lukusanat 1-10
How many?

Aktiviteetteja:
-          Alkuopettelun jälkeen lasketaan vuorolaskuna, opettaja sanoo one, oppilaat two, opettaja three jne.
-          Oppilaat sanovat vuorollaan aina seuraavan luvun.
-          Musiikki soi. Oppilaat kulkevat ympäri luokkaa. Kun musiikki pysähtyy, opettaja sanoo, kuinka monta pintaa kehosta saa koskettaa lattiaa. Esim One! Oppilas seisoo yhdellä jalalla. Oppilas on vain peppunsa varassa lattialla. Five! Oppilaalla on kädet, jalat ja pää lattian pinnassa.
-          Opettaja taputtaa, koputtaa, napsuttaa jne muutaman kerran ja kysyy How many? Oppilaat vastaavat englanniksi. Oppilaat tekevät samoin pareittain tai pienissä ryhmissä.
-          Pöydillä ja pulpeteilla on eri määrä eri asioita. Opettaja osoittaa ja kysyy How many (books)? Oppilaat vastaavat englanniksi.
-          Noppapelejä. Yksinkertaiset Kimble-tyyppiset noppapelit. Heitetään noppaa ja sanotaan luku. Lasketaan etenemistä englanniksi. Lisäksi esim fraasit: My turn. Your turn.
-          Bingo. Oppilaat merkitsevät paperille kolme numeroa 1-10 lukualueelta. Opettaja/oppilas sanoo luvut englanniksi.

Nettivinkkejä:



4                   Koulu- ja luokkasanastoa

Opittava sanasto ja fraasit:
Koulutarvikkeita: a pencil, a book, a rubber, a crayon, a notebook, a desk, a chair, scissors, tape
How many pencils?
Can I have a pencil, please? Here. Thanks.

Aktiviteetteja:
-          Oppilailla on opetellut koulutarvikkeet pulpetillansa. Opettaja sanoo: Show me your notebook.
-          What’s missing? Pelataan pareittain tai ryhmässä. Oppilailla on koulutarvikkeita pulpetilla. Yksi oppilaista ottaa yhden tarvikkeen pois pulpetilta muiden peittäessä silmänsä. Oppilas kysyy What’s missing?
-          How many pencils? Opettajan pöydällä on useita koulutarvikkeita. Opettaja kysyy How many pencils? Oppilaat vastaavat englanniksi.
-          Oppilaat laittavat kätensä selän taakse. Opettaja/oppilas laittaa käsiin koulutarvikkeen. Oppilaat arvaavat englanniksi.
-          Can I have…? Oppilaat ovat 3-4 oppilaan ryhmissä. Jokaisella oppilaalla on vain yhdet koulutarvikkeet. Opettaja antaa kortin (numero ja kuva koulutarvikkeesta, esim 3 + kuva saksista ja 2 + kuva kirjasta), jossa kerrotaan, mitä oppilaiden pitää kerätä. Tavarat saa vain, kun pyytää kauniisti. - Can I have a pencil, please? - Here. - Thanks. Oppilaat pyytävät toisiltansa tarvikkeita yksi kerrallaan vuorotellen, kunnes ovat saaneet kortin mukaiset tarvikkeet.

Nettivinkkejä:



5                   Kiitokset ja kohteliaisuudet

Opittava sanasto ja fraasit:
How are you? I’m fine/good/great. And you?
Thank you. Thanks. You’re welcome. No problem.
I’m sorry. That’s OK.
Sorry, I’m late.

Aktiviteetteja:
-          Oppilaat keksivät ja esittävät ryhmälle pienoisnäytelmiä, joissa kohteliaisuussanoja käytetään. Niistä voi tehdä myös videon.
-          Oppilaat esittävät pantomiimin tilanteesta. Muut arvaavat, mitä kohteliaisuusfraasia tulisi käyttää.
-          Oppilaat tekevät julisteen, johon kohteliaisuusfraasi on myös kirjoitettu.
-          Vettä kengässä./How are you? Puolet oppilaista ulos luokasta. Luokassa oleville nimetään heistä parit. Yksi kerrallaan tulee luokkaan ja sanoo yhdelle Hello. How are you? Jos oppilas ei ole hänen nimetty parinsa hän sanoo. I’m fine. And you? Jos nimetty pari on oikea, oppilas nousee seisomaan, nostaa kädet ylös ja sanoo Fantastic! Silloin kyselijä saa jäädä luokkaan.

Nettivinkkejä